Suomalaisilla yrityksillä on maailmanluokan tuotteet, mutta tutkimus osoittaa, että suomalaiset teollisuus- ja teknologiayritykset yrittävät valloittaa maailmaa kengännauhabudjetilla. Kansainvälisten verrokkien budjetoidessa markkinointiin jopa 6-8% liikevaihdosta, suomalaisten yritysten investoinnit markkinointiin ovat selkeästi alemmat; keskimäärin 2.3% liikevaihdosta ja yli puolella vastanneista vain alle 1%.
Heikko tunnettuus on suurin este kansainväliselle kasvulle
Tutkimusyhtiö IRO Researchin toteuttama kyselytutkimus paljastaa karun totuuden suomalaisten teollisuus- ja teknologiayritysten kasvunäkymistä. Vaikka yritykset janoavat kansainvälistä kasvua, niiden panostukset näkyvyyteen ovat hälyttävän matalalla tasolla.
- 2,3 % – Markkinointibudjetin keskimääräinen osuus liikevaihdosta.
- Yli puolet yrityksistä käyttää markkinointiin alle 1 % liikevaihdostaan.
- Brändin tunnettuus koetaan suurimmaksi esteeksi kasvulle, mutta siihen ei investoida.
Turun yliopiston työelämäprofessori Alex Nieminen muistuttaa, että kansainvälisillä markkinoilla taso on aivan toinen. Siinä missä maailmalla 7,7 % tasoa pidetään huolestuttavan matalana, suomalaiset yritykset operoivat vain kolmasosalla tästä.
Lataa koko tutkimusraportti tästä
”Moni ajattelee, että hyvä tuote myy itse itsensä. Ei myy, jos ei kukaan edes tiedä tuotteesta.”
Ensimmäinen paikka, josta asiakas etsii tietoa, ei ole Google, vaan hänen oma muistinsa
Brändit eivät kasva ainoastaan optimoimalla jakelukanavia ja myyntiputkia jo valmiiksi aktiivisille asiakkaille. Todellinen kasvu syntyy rakentamalla henkistä saavutettavuutta (mental availability) – eli varmistamalla, että brändisi tulee potentiaalisten asiakkaiden mieleen ostohetkellä, sekä olemaan erottuvalla tavalla läsnä niissä kanavissa ja medioissa missä nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat jo liikkuvat (physical availability).
Kilpailuilla markkinoilla massaan hukkuminen on suuri riski, minkä takia erottuva brändi ja tunnistettavuus (Distinctive Brand Assets) ovat keskeisiä. On muistettava että vaikka tekniset ominaisuudet ja tuotetiedot ovat tärkeitä, tunteisiin vetoava ja asiakaskeskeinen markkinointi puhuttelee usein asiakkaan päätöksentekijöitä tehokkaammin. Kun siirrytään teknisestä esittelystä arvon sanoittamiseen, brändistä tulee ratkaisija, ei pelkkä toimittaja.
Vahva brändi- ja tuotepositio, sekä erottuvat, asiakaskeskeiset viestit voidaan sen jälkeen jalkauttaa ja aktivoida digitaalisiin ja fyysisiin kanaviin jossa asiakkaat liikkuvat. Tärkeää on muistaa että tutkitusti vain 5% b2b markkinapotentiaalista on juuri tiettynä hetkenä harkitsemassa tuotteesi hankintaa, eli tunnettuuden kasvattaminen vaatii pitkäjänteistä työtä myös niille asiakkaille ja yleisöille jotka eivät juuri nyt ole ostoaikeissa. Ensimmäinen paikka josta asiakas etsii tietoa ei ole google, vaan oma muisti.
Tunnettuudella on lähes poikkeuksetta suora korrelaatio markkinaosuuden kanssa. VML Finland auttaa suomalaisia b2b yrityksiä markkinoimaan maailmalla, ja huolehtimaan että markkinointi on erottava kilpailutekijä ja kasvun veturi maailmanluokan tuotteille.
Anna markkinoinnin johtaa kansainvälistä kasvuasi
Ovatko teidän kasvutavoitteenne linjassa markkinointibudjettinne kanssa? Jätä yhteydenottopyyntö, niin keskustellaan tuloksista ja kasvun mahdollisuuksista.
Valmiina B2B-kasvuun?
Varaa maksuton 30 minuutin sparraus toimitusjohtajamme Lars Schulmanin kanssa. Tapaamisessa käymme läpi keinoja, joilla voitte tehostaa markkinointianne ja parantaa tuloksia kansainvälisillä markkinoilla. Saat mukaasi konkreettisia ideoita, et myyntipuhetta.
Ready to find a time?
Our interactive calendar is ready for you. Enable it to see all available slots and book your meeting in seconds.